Etusivu
TERVETULOA KOIRAMME LUNAN KOTISIVUILLE!:)
Olen 14-vuotias tyttö täältä Lempäälän läheltä. Omistamme perheeni kanssa ihanan shetlanninlammaskoiran. Meillä ei ole ikinä ennen ollut koiraa, mutta vanhemmillani on kyllä ollut pienenä koiria. Olemme jo pitkään harkinneet koiraa, ja vihdoin sen saimme. Kysyimme koiraa monesta paikasta, ja olisimme saattaneet saada sen muualtakin, kuin sieltä mistä sen otimme. Päädyimme kuitenkin Lunaan, koska saimme sen sopivaan aikaan ja se vaikutti juuri siltä “oikealta pennulta meille”
Lunan virallinen nimi on Prinsessalinnan onnentoivotus. Se on haettu prinsessalinnan kennelistä (ei kotisivuja kennelillä). Lunan äiti on väriltään soopeli ja isä tricolor. Luna itse on väriltään soopeli.
Saimme Lunan 10.7.2010. Luna oli silloin 7 viikon ikäinen ja näytti niin suloiselta pieneltä karvapallerolta. Luna on vieläkin pentu, ja koulutamme hänelle parhaillaan kaikenlaisia asioita. Luna käy myös pentukoulussa kerran viikossa.
Luna on luonteeltaan leikkisä pieni koira, joka innostuu helposti asioista. Luna on kiltti ja oppii nopeasti uusia asioita.
Meillä on koiramme lisäksi myös kaksi kissaa. Toinen tulee Lunan kanssa ihan hyvin toimeen mutta toinen sähisee Lunalle, jos tämä tulee liian lähelle. Välillä Luna haukkuu kissoille, tai neljävuotiaalle pikkusiskolleni (kun tämä riehuu ympäri taloa) mutta lopettaa ainakin hetkeksi kun kieltää. Tässäkin asiassa tietysti vielä paljon opettamista.
Serkuillamme on hieman vanhempi shelttipentu, jonka kanssa Luna rakastaa leikkiä. Perheemme asuavat lähellä toisiaan, joten tapaamme aina silloin tällöin. On mukavaa, kun talomme takana on paljon hyvää metsää ja metsäpolkuja. Siellä on hyvä käydä Lunan kanssa lenkeillä ja päästää vapaastikin kulkemaan metsässä. Luna rakastaa nakkeja, jotka toimivat herkkupaloina loistavasti. Luna tekee melkein mitä tahansa nakkipalojen eteen.
Sisäsiistiksi Luna on oppinut ihan hyvin. Vielä kyllä tulee silloin tällöin sisällekkin, jos ei pääse ulos tarpeeksi aikaisin. Mutta kun jaksaa käyttää tarpeeksi usein ulkona, niin tekee kyllä sinne. Luna osaa ihan hyvin käskyt istu, maahan, tänne, ylös (hyppää/nousee takajaloilleen)… Opettamista on tietysti vielä näissäkin mutta Lunalle ollaan opettamassa myös käskyjä sivu, tassu, seiso… jne.
